Chris Martin vihjaili Coldplayn lopettamisesta: ”Vähemmän on enemmän”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomessakin viime kesänä neljän loppuunmyydyn konsertin voimin esiintyneen Coldplay-loppu häämöttää jo horisontissa. Yhtyeen nokkamies Chris Martin nimittäin paljasti Coldplayn lopettavan 12. levynsä jälkeen.

– Aiomme tehdä vain 12 todellista albumia. Se on totta ja lupaan niin, Martin kertoi Apple Musicin Zane Lowen haastattelussa.

– Vähemmän on enemmän. Kriitikoillemme vielä vähempikin riittäisi! On tärkeää pitää joku raja, Martin jatkoi.

Laulajan mukaan laadusta on helpompi pitää kiinni, mikäli levyjä julkaistaan vain rajattu määrä. Hän  totesi Harry Potter -kirjoja olevan vain seitsemän kappaletta, ja sekä Beatles että Bob Marley julkaisivat uriensa aikana vain noin tusinan verran albumeita. Coldplay julkaisee uuden Moon Music -albuminsa 4. lokakuuta. Kyseessä on vuonna 1997 perustetun yhtyeen 10. täyspitkä levy.