Ilmatieteen laitos: Syyskuu oli ennätyksellisen lämmin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Syyskuun lämpötilat nousivat tänä vuonna paikoitellen jopa kesäisiin lukemiin. Ilmatieteen laitoksen mukaan syyskuun koko maan keskilämpötila oli ennätyksellisen korkea. Keskilämpötila oli 12,2 astetta.

– On ennenkuulumatonta, että Suomen keskilämpötila on peräkkäisinä vuosina ennätyksellisen korkea samana kuukautena, kertoo meteorologi Pauli Jokinen Ilmatieteen laitoksen tiedotteessa.

Sodankylän Tähtelässä syyskuun keskilämpötila oli 10,3 astetta, mikä on aseman yli 110-vuotisen havaintohistorian syyskuun ennätys. Se rikkoo vuosina 1934 ja 2023 tehdyn edellisen ennätyksen 0,3 asteella. Syyskuun ylin lämpötila, 28,0 astetta, mitattiin kuukauden 5. päivä Kaarinan Yltöisissä ja Turun lentoasemalla.

Hellepäiviä oli yhteensä kahdeksan, mikä on syyskuun uusi ennätys. Auringonpaistetunteja kertyi niin etelässä kuin pohjoisessakin 20-40 tuntia tavanomaista enemmän. Ilmatieteen laitoksen mukaan todennäköisyys yhtä lämpimälle syyskuulle on nykyilmastossa noin 23-kertainen verrattuna tilanteeseen, jossa ilmastonmuutosta ei olisi.

Kuukauden alin lämpötila oli -9,8 astetta, joka mitattiin Sodankylän Vuotsossa 23. päivä. Tilastoitava ensilumi satoi Enontekiön Kilpisjärvelle syyskuun 24. päivän aamuna. Maasalamoita havaittiin 3 641 kappaletta syyskuun keskimäärän ollessa noin 2 800.