Retkeilijän kaasukeitin räjähti Pyhä-Luoston kansallispuistossa – tupa remonttiin

Matkailu Ohhoh! Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Pyhä-Luoston kansallispuiston Karhunjuomalammen päivätupa on jouduttu sulkemaan toistaiseksi. Päivätuvassa retkeilijän käytössä ollut kaasukeitin räjähti sunnuntaina. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa. Sittemmin on vahvistunut, että retkeilijöiden laitteissa oli vikaa.

Onnettomuus tapahtui, kun retkeilijät valmistivat ruokaa kaasulla toimivalla retkikeittimellä. Polttimen liitinletku syttyi yllättäen tuleen. Tämä johti kaasupullon räjähtämiseen.

Räjähdyksessä rakennuksen katto nousi ilmaan ja tuvan ovi halkesi. Retkeilijät olivat ehtineet paeta paikalta juuri ennen räjähdystä. Metsähallituksen tiedotteen mukaan vahingot tutkitaan tarkemmin lähipäivien aikana.

Metsähallituksen mukaan retkeilijöiden keskuudessa on ollut yleistä käyttää retkikeittimiä sisätiloissa. Tupien käyttöön liittyvissä ohjeissa ei ole kuitenkaan mainintaa siitä, saako näin tehdä. Retkeilijöille annettavaa ohjeistusta käydään läpi uudelleen onnettomuuden seurauksena.

Sunnuntaina tapahtunutta onnettomuutta kuvaillaan harvinaiseksi, eikä vastaavaa ole tullut Metsähallituksen tietoon. Karhunjuomalammen päivätuvan ollessa suljettu asiakkaita palvelevat pihalla sijaitsevat kaksi laavua.