Cardi B pienentää takapuoltaan – aloitti jo kaksi vuotta sitten

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Yhdysvaltalainen räppäri Cardi B sai juuri kolmannen lapsensa. Cardi B kertoi pienokaisen syntyneen 7. syyskuuta, mutta tytön nimeä hän ei vielä paljastanut. Tähti alkoi rehkimään heti kuntosalilla kun synnytyksestä oli kulunut vasta yhdeksän päivää.

Nyt Cardi B on kertonut, että hän on poistattanut takapuolestaan täyteaineita. Nainen aloitti prosessin jo vuonna 2022, ja on nyt People-sivuston mukaan kertonut käyneensä tammikuussa uudessa leikkauksessa, jossa häneltä poistettiin lisää täyteaineita.

Cardi B:n mukaan täyteaineiden poistaminen takapuolesta on pitkä prosessi ja vaatii hänen kohdallaan useamman leikkauksen. Räppäri hankki takapuoleensa täytettä vuonna 2014 ollessaan nuori. Nainen maksoi täyteainehoidosta tällöin 800 dollaria ja se suoritettiin jonkun talon kellarissa epäilyttävissä olosuhteissa.