Jo perinteeksi muodostuneet Tampereen Valoviikot alkavat jälleen 24. lokakuuta. Valoviikot käynnistyvät ensimmäistä kertaa järjestettävän Ruudun takaa -taidetapahtuman merkeissä. Tampereen kaupungin tiedotteen mukaan kyseessä on Pirkanmaan laajin taidetapahtuma.
Ruudun takaa toteutetaan Tampereen keskustan ja 19 pirkanmaalaisen kunnan alueella. Suurtapahtumassa ikkunaruutujen taakse luodaan esityksiä ja installaatioita, joita yleisö voi seurata ulkopuolelta. Ruudun takaa -päätapahtuma on käynnissä 24.-26. lokakuuta.
Taideikkunoita tulee pelkästään Tampereen keskustaan noin 60 kappaletta. Luvassa on muun muassa sirkusta Talvipuutarhassa, skeittausta liikehuoneistossa, varjoteatteria Raatihuoneella, kanteleen veistoa asematunnelissa ja valotaidetta sähköturbiinihallissa. Lisäksi 19 muun kumppanikunnan kulttuuritoimijat toteuttavat omia taideikkunoitaan loka-marraskuun aikana.
Ruudun takaa -tapahtumaan luodaan selainpohjainen karttapalvelu. Sen avulla katsoja voi löytää tiedot ikkunoiden sisällöistä. Palvelu tulee löytymään osoitteesta ruuduntakaa.fi.