Ukkoskaudella salamoi runsaasti – alkukesä oli jopa ennätyksellinen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kesä 2024 oli paitsi lämmin, myös runsas ukkosen ja salamoinnin suhteen. Ukkoskauden salamamäärä nousi neljänneksen yli pitkän ajan keskiarvon. Maasalamoita havaittiin Suomessa touko- ja kesäkuussa jopa kaksinkertainen määrä keskimääräiseen verrattuna.

Suomessa havaittiin Ilmatieteen laitoksen mukaan touko-syyskuussa noin 140 700 salamaa. Ajanjakson 1991-2020 keskimääräinen salamamäärä on 113 100. Salamoita esiintyi eniten Suomen etelä- ja keskiosissa.

Kesäkuussa havaittiin 56 300 maasalamaa, joista yli puolet saatiin kesäkuun kahden ensimmäisen päivän aikana. Kesäkuun 1. päivänä maasalamoita havaittiin 14 100 ja 2. päivänä noin 21 200. yli 20 000 maasalaman päiviä esiintyy keskimäärin kerran kahdessa vuodessa.

Heinä- ja elokuussa puolestaan havaittiin vain noin 37 900 ja 20 600 maasalamaa vertailukauden 1991-2020 keskiarvojen ollessa 54 300 ja 24 300. Syyskuussa kuitenkin ylittyi 30 vuoden keskiarvo. Maasalamoita havaittiin kuukauden aikana 3 600.

Ukkoskausi alkaa Suomessa yleensä toukokuussa ja päättyy yleensä syyskuussa. Tänä vuonna jo 1. huhtikuuta paikannettiin 260 maasalamaa Suomen etelä- ja keskiosissa. Ukkosta voi esiintyä myös talviaikaan, vaikka se onkin harvinaista.