Mikäli haluat parantaa suhdettasi rahaan, on sinun ensin luotava järkevät kulutustottumukset. Arkielämän taloustaitoa ei valitettavasti opeteta automaattisesti kouluissa, ja osa ihmisistä elää helposti yli varojensa esimerkiksi ylläpitääkseen tietynlaista imagoa.
Nyt TikTokista tunnetuksi tullut talousvalmentaja Vee o vinkannut kolme asiaa, joiden avulla voi ottaa raha-asiat haltuun järkevämmin. Ensimmäinen neuvo koskee kauppojen osamaksusopimuksia, eli luottoja. Osa kaupoista tarjoaa osamaksumahdollisuuksia arkipäiväisille hankinnoille, mutta niiden korkean koron vuoksi esineelle tulee lopulta hintaa moninkertaisesti verrattuna alennusprosenttiin.
Mikäli haksahtaa helposti sähköpostiin tuleviin tarjouskirjeisiin, kannattaa niiden tilaaminen lopettaa tai siirtää niiden oletuskansio erilleen muusta sähköpostista. Tarkkaan talouteen kuuluu myös se, että hankkii asioita ainoastaan tarpeeseen. Heräteostokset voivat rasittaa kukkaroa liikaa, mutta pitkäjänteisellä suunnittelulla voi rahallinen tilanne parantua siinä määrin, että silloin tällöin voi hyvällä omatunnolla tehdä myös heräteostoksia. Älä shoppaile tunteiden vaan tarpeen takia.
@eyebvee Things I don’t do as a financially literate person #personalfinance #moneytok #moneytips #finance #financialliteracy #budgetingtips ♬ original sound – Vee | Money Mindset Coach