Poliisi on joutunut pidättämään pitseriassa riehuneen 22-vuotiaan Ricqui Hollyn Yhdysvaltojen Floridassa. Hän oli tilannut Domino’s-ravintolasta pitsaa kotiin, mutta huomasi sen saatuaan vakavia puutteita. Holly päätti marssia ravintolaan paikan päälle selvittämään asiaa.
Ensinnäkin nainen väitti, että pitsa oli ollut kylmää ja toiseksi sitä ei oltu siivutettu hänelle valmiiksi. Hän riiteli ravintolassa työntekijän kanssa, kunnes lopulta heitti pizzan ilmaan. Sitten hän rikkoi myymälän puhelimen.
Poliisi saapui paikalle selvittämään riitaa ja pidätti Hollyn. Nainen myönsi myöhemmin tekonsa ja hän pääsi putkasta pois. Tuomari kuitenkin määräsi, että Hollylla ei ollut enää toistamiseen asiaa kyseiseen ravintolaan, joten nainen joutuu tilaamaan ruokansa jatkossa muualta, The Smoking Gun uutisoi.