Mielenterveyden haasteet ovat hyvin yksilöllisiä, mutta merkittävälle osalle jo hyvin lyhytkin keskusteluhoitojakso voi tuoda merkittäviä muutoksia elämään. Terveystalon psykologi ja psykoterapeutti Matti Isosävin mukaan jokaisella on oikeus saada matalla kynnyksellä tukea mielenterveyteen.
– Ongelma, jonka kanssa on paininut vuosia tai jota on yrittänyt sinnikkäästi selättää yksin, ei välttämättä vaadi kuin jokusen käynnin ammattilaisen vastaanotolla. Ongelman kesto ei siis kerro hoidon kestosta. On silti syytä painottaa, että on myös merkittävästi tilanteita, joissa pidempi hoitojakso on välttämätöntä. Tarvitsemme niin pitkiä kuin lyhyitä hoitojaksoja, Isosävi selventää.
Tärkeintä on kuitenkin ottaa ensimmäinen askel ja hakea apua. Isosävi tietää, että avun hakeminen voi tuntua hyvinkin haastavalta, vaikkei hoitoon pääsy olisikaan vaikeaa. Toiselle ihmiselle puhuminen auttaa ongelmien sanoittamisessa ja ratkomisessa. Ammattilaisilla on vinkkejä, kuinka jokainen voi rakentaa omat tikapuunsa tunnekuopan pohjalta pois kiipeämiseen.