Useaa naista huijanneen suomalaisen Tinder-huijarin tapauksesta on tuloillaan dokumenttisarja. Sarjakusettaja-sarjassa ääneen pääsee neljä Tinder-huijarin uhria. He kertovat avoimesti salamaihastumisesta ja sitä seuranneesta tuhoisasta kierteestä.
Sarjan ensimmäisessä jaksossa Roza tutustuu Tinderiissä Jimiin, joka esittäytyy yksityisen venevuokrausfirman omistajana. Suhde vaikuttaa alkuun täydelliseltä, mutta kaikki muuttuu nopeasti. Roza joutuu törkeän ja kalliiksi tulevan identiteettihuijauksen uhriksi.
Kuuden jakson mittaisessa Sarjakusettaja-sarjassa käydään läpi myös kolmen muun naisen tarinat. Puhetaidoillaan hurmannut mies vei naisten ja jopa heidän läheistenkin säästöt. Jimin petoksista syytettiin naisia itseään.
Sarja perustuu mukaan todelliseen rikostapaukseen ja sisältää dramatisoituja kohtauksia. Tiedotteen mukaan Jimille annettiin mahdollisuus kertoa oma näkemyksensä, mutta hän kieltäytyi ohjelmaan osallistumisesta. Sarjakusettajan kaikki jaksot julkaistaan Yle Areenassa 4. marraskuuta ja TV2 -kanavalla kaksi jakoa kerrallaan 10. marraskuuta alkaen.