Saitko tällaista postia poliisilta? Vastaa mahdollisimman pian

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Viime vuosina yleistyneiden huijausviestien vuoksi moni saattaa suhtautua epäilevästi yllättävään viranomaispostiin. Aina kyse ei kuitenkaan ole huijauksesta. Lounais-Suomen poliisi kertoo lähettäneensä sadoille sähköpostia talousrikostutkintaan liittyen.

Lounais-Suomen poliisilaitoksen talousrikostutkinnan yksikkö tutkii rahoitusyhtiö Blue Finance Suomi Oy:n liittyvää törkeää rikosepäilyä. Poliisille tehtyjen useiden tutkintapyyntöjen perusteella yhtiö on lopettanut osinkosaatavien suorittamisen ja etuoikeusosakkeiden takaisinlunastamisen. Esitutkinta liittyy G-sarjan osakkeisiin.

Poliisin mukaan asianomistajia eli rikoksen uhreja on satoja eri puolilla Suomea. Poliisi on lähettänyt heistä kaikille sähköpostia syyskuun lopussa. Poliisi kehottaa vastaamaan viestiin mahdollisimman pian ja mahdollisimman tarkasti.

– Sähköpostiviestissä pyydetään ilmoittamaan poliisille asiaa koskevat tiedot sekä rangaistus- ja korvausvaatimukset asiassa, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Riikka Laaksonen.

Sähköpostit on lähetetty poliisi.fi-päätteisestä osoitteesta. Viestin aiheena on ”Vaatimukset ja tiedot asianomistajan asemassa epäiltyyn törkeään petokseen”. Laaksonen kehottaa viestin vastaanottajiin kuuluviksi itseään arvelevia tarkistamaan myös roskapostin.

– Jos epäröi saamansa viestin oikeellisuutta, voi soittaa esimerkiksi poliisilaitoksen vaihteeseen ja pyytää sieltä ohjausta talousrikostutkintaan, missä asia voidaan vielä erikseen vahvistaa, Laaksonen neuvoo tiedotteessa.