Ilouutinen! Jennifer Lawrence odottaa toista lastaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hollywood-näyttelijä Jennifer Lawrence saa perheenlisäystä aviomiehensä Cooke Maroneyn kanssa. Pariskunnan on paljastettu odottavan toista lastaan. Asian vahvisti Vogue-lehdelle Lawrencen edustaja.

Jennifer Lawrence ja taidemyyjänä työskentelevä Cooke Marone ovat olleet naimisissa vuodesta 2019 lähtien. Pariskunnan esikoinen syntyi vuonna 2019. Poikalapsi sai nimekseen Cy.

Lawrence nousi kuuluisuuteen erityisesti menestyksekkäiden Nälkäpeli ja X-Men-elokuvien myötä. Nykyään 34-vuotias tähti piti ensimmäisen raskautensa aikoihin taukoa näyttelemisestä. Sittemmin Lawrence on nähty muun muassa elokuvissa Don’t Look Up ja No Hard Feelings, ja hänen tuottamansa Zuranski v Texas -dokumenttielokuva saa ensi-iltansa myöhemmin tänä vuonna.