Dyyni-elokuvien nuori kaunotar rohkeassa asussa – biksut ja bilemekko yhdistettiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu amerikkalaistähti Zendaya Coleman on näytellyt muun muassa suositussa Euphoria-draamasarjassa, jota on esitetty nyt kaksi kautta. Zendaya näyttelee myös Dyyni: Osa kaksi -scifielokuvassa, joka sai alkuvuodesta suuren kansainvälisen suosion ja parhaillaan odotetaan jo elokuvasaagan kolmatta osaa.

Nyt näyttelijäkaunotar on esitellyt asun, jossa yhdistyvät hyvin pienet biksut ja bilemekko. Asun etumus on nimittäin jätetty paljaaksi, ja intiimeimmät osat on peitetty vain postimerkin kokoisilla kangaspaloilla.

Taannoin Zendaya kertoi The Jennifer Hudson Show -keskusteluohjelmassa vieraillessaan, että hän saattaa palata vielä musiikin pariin mikäli aika on oikea. Tällä hetkellä 27-vuotias tähti luo musiikkia itselleen, mutta saattaa tulevaisuudessa julkaista jotain muidenkin kuultavaksi. Zendaya julkaisi albumin vuonna 2013, mutta on sen jälkeen keskittynyt näyttelemiseen.

– Musiikkialalla oleminen ei tappanut musiikin iloa, mutta musiikin ja bisneksen yhdistäminen ei aina tunnu hyvältä, Zendaya pohti People-sivuston mukaan.