Ivanka Trump osallistui Taylor Swiftin konserttiin – ei jaa isänsä vihaa artistia kohtaan

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Ivanka Trump nähtiin viime viikonloppuna Taylor Swiftin Eras-kiertueen konsertissa Miamissa yhdessä 13-vuotiaan tyttärensä Arabellan ja hänen ystäviensä kanssa. Tämä on yllättänyt monet siksi, että Ivankan isä Donald Trump on hiljattain kertonut julkisesti vihaavansa kyseistä artistia.

Donald Trump on äskettäin kritisoinut avoimesti Swiftiä hänen poliittisten näkemystensä vuoksi. Swift oli ilmoittanut tukevansa Kamala Harrisia vuoden 2024 presidentinvaaleissa, jossa Harris on Trumpin vastustaja. Nämä seikat eivät ole kuitenkaan vaikuttaneet Ivankan tai hänen tyttärensä musiikkimakuun.

Ivanka Trump on aiemmin People-sivuston mukaan kertonut, että hänen tyttärensä on suuri Swift-fani. Arabella sai syntymäpäivänään heinäkuussa myös erityisen kakun, johon oli kirjoitettu sanat Swiftin hitistä Blank Space. Konsertissa Ivanka ja Arabella nauttivat Taylor Swiftin energisestä lavashowsta ja osoittivat, että perheen sisällä voi olla erilaisia poliittisia näkemyksiä, mutta musiikki silti yhdistää ihmisiä.