Norja on nostamassa sosiaalisen median ikärajaa

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Sosiaalisen median käytölle ei ole monissa maissa varsinaista ikärajaa. Norjassa asia on kuitenkin toisin. Maassa on ollut jo joidenkin vuosien ajan voimassa 13 vuoden ikäraja sosiaaliseen mediaan.

Nyt Norjan hallitus haluaa nostaa somen käytön ikärajaa. VG-lehden mukaan uusi ikäraja olisi 15 vuotta. Lakimuutos vaikuttaisi myös siihen, kuinka alaikäiset käyttävät muita verkkopalveluita.

– Tämä lähettäisi voimakkaan viestin. Lapsia täytyy suojella sosiaalisen median vaaralliselta sisällöltä, Norjan pääministeri Jonas Gahr Støre kertoi lehdelle.

Ikärajasta huolimatta monet alle 13-vuotiaat käyttävät edelleen somepalveluita Norjassa. Norjalaistutkimuksen mukaan esimerkiksi 72 prosenttia 11-vuotiasta, 58 prosenttia 10-vuotiasta ja 53 prosenttia 9-vuotiasta käyttää Norjassa sosiaalisen median palveluita.