Barack Obama räppäsi lavalla – villitsi yleisöä Eminemin lyriikoilla

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Yhdysvalloissa presidentinvaalien kampanjointi on parhaillaan täydessä vauhdissa, kun Donald Trump ja Kamala Harris pyrkivät voittamaan yhdysvaltalaisten sydämiä puolelleen. Nyt sosiaalisessa mediassa leviää hauska video Kamala Harrisin kannatustapahtumasta.

Kamala Harrisin kannatustapahtumassa oli puhumassa joukko Harrisin tunnettuja kannattajia. Paikalla oli muun muassa Eminen ja entinen presidentti Barack Obama. Lavalle astellessaan Barack Obama osoitti heti olevansa Harrisinkin yleisön edessä todella rakastettu edelleen.

Barack Obama kertoi, että häntä jännitti astua lavalle Eminemin jälkeen. Hän ei meinannut saada yleisön hurraamiselta puheenvuoroa. Kun hän sai, hän alkoi räppäämään Eminemin Lose Yourself -kappaleen tekstejä, mikä villitsi yleisöä hurraamaan entistäkin äänekkäämmin Obamalle.