Kim Kardashian täytti vuosia – juhli läpikuultavassa mekossa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kim Kardashian on jo vuosikausien ajan toiminut inspiraationa miljoonille faneilleen niin meikkaamisen kuin pukeutumisenkin suhteen. Nainen täytti nyt 44 vuotta, minkä kunniaksi hänen ystävänsä olivat yllättäneet tähden yhteisellä illallisella.

Kim Kardashian julkaisi hänen Instagram-kanavallaan sarjan kuvia, joissa nähdään miten hän on pukeutunut illalliselle. Naisen yllä nähdään tyrmäävän upea ja kurveja myötäilevä mekko, jonka alta paljastuu tiukka body. Mekon helma on kiinnitetty haarojen kohdalta yhteen, mikä korostaa tähden tiimalasivartaloa entisestään.

Kim Kardashian ei ole esitellyt kuvissa ateriaa, jonka he ovat nauttineet. Hänellä on kuitenkin ilahduttava kuva jälkiruoalta, kun naisen eteen on kannettu korkea syntymäpäiväkakku. Kakussa on kuusi kynttilää, jotka nainen on juuri aikeissa puhaltaa kun kuva on napattu hänestä.