Kelloja siirretään viikonloppuna – siirtelystä luopuminen lykkääntynyt

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kesäaika päättyy tulevana viikonloppuna. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä palataan talviaikaan, mikä tarkoittaa kellojen siirtämistä tunnilla taaksepäin 27. lokakuuta kello 4 aamuyöllä. Asiasta muistutti liikenne- ja viestintäministeriö tiedotteessaan.

Kellojen siirto tapahtuu kaikissa EU:n jäsenmaissa samoina päivinä ja samalla kellonlyömällä. Samanaikaisuus on tärkeää esimerkiksi juna- ja lentoliikenteen vuoksi. Kellojen siirtäminen ajoittuu sunnuntain aamuyölle siksi, että liikenne on silloin vähäisintä.

Kesä- ja talviaikaan siirtyminen herättää aika ajoin keskustelua puolesta ja vastaan. Suomessa on noudatettu kesä- ja talviaikaa pysyvästi vuodesta 1981 lähtien. Kyseessä on yhteinen käytäntö Euroopan unionissa.

Euroopan komission ehdotti vuonna 2018 kellojen siirrosta luopumista. Ehdotuksen alkuperäinen tavoiteaikataulu ei kuitenkaan ole toteutunut. Euroopan parlamentissa äänestettiin kellojen siirron lopettamisen puolesta jo keväällä 2019, mutta ehdotus odottaa edelleen EU:n neuvoston käsittelyä kantaansa viivyttelevien jäsenmaiden vuoksi.