Tampereella tapahtui ratikkaonnettomuus – vuoroja jouduttu perumaan

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Tampereella tapahtui tiistaina 22. lokakuuta ratikkaonnettomuus, jossa kaksi ratikkaa kolaroivat Hämeenkadun ja Hatanpään valtatien risteyksessä. Törmäys tapahtui, kun Hatanpäälle kääntyvä vaunu törmäsi keskustorilta kohti rautatieasemaa ajaneen ratikan kylkeen.

Ylen mukaan ratikoilla matkusti törmäyshetkellä noin 50 matkustajaa, joista kukaan ei onneksi loukkaantunut vauhdin ollessa törmäyshetkellä maltillinen. Kolarin vuoksi liikenne oli poikki useamman tunnin ajan tiitai-iltana ja nyt myös ratikkavuoroja on peruttu.

Nysse on tiedottanut verkkosivuillaan uusista muutoksista ratikkaliikenteessä. Liikennehäiriö koskee ratikoiden 1-reittiä, koska kalustovajeen vuoksi ratikan vuoroja on jouduttu osittain perumaan. Kalustovaje johtuu siitä, että vaunuja on korjattavana.