Voivarkaudet ihmetyttävät – varkaiden rasvaa satojen eurojen arvosta

Ohhoh! · Tim Isokivi

Kanadan Ontariossa on ihmetelty rikoksia, joissa kaupoista on kadonnut varkaiden matkaan nykyään jokseenkin harvemmin päätyvää elintarviketta. Paikallisista ruokakaupoista on varastettu suuria määriä voita. Tapausten rikoshyöty on noussut satoihin euroihin.

Lokakuun puolivälin tienoilla raportoitiin kaksi tapausta, joissa isoja määriä voita oli varastettu Guelphissa sijaitsevista ruokakaupoista. Tapauksia on paikallisten viranomaisten mukaan kirjattu tänä vuonna jo seitsemän. Lokakuun ensimmäisessä voivarkaudessa voita päätyi varkaiden matkaan 936 Kanadan dollarin, eli noin 630 euron edestä.

Seuraava vastaava tapaus tapahtui vain kahta päivää myöhemmin. Kaksi ruokakauppaan saapunutta miestä varasti voita 958 Kanadan dollarin, eli noin 640 euron edestä. Miehet ilmestyivät ruokakauppaan erikseen, mutta tapasivat toisensa liikkeen ulkopuolella.

Global News -uutissivuston mukaan tähän mennessä mittavin voivarkaus Guelphin alueella tapahtui viime joulukuussa. Tuolloin varkaiden matkaan päätyi yli 1 000 dollarin edestä voita. Poliisi tutkii, liittyvätkö tapaukset toisiinsa.