Tilastokeskuksen mukaan Suomessa asui vuoden 2022 lopussa lähes 496.000 henkilöä, joiden äidinkieli on jokin muu kuin suomi, ruotsi tai saame. Vieraskielisten määrä on kaksinkertaistunut 11 vuoden aikana, ja heidän osuutensa koko väestöstä on noin yhdeksän prosenttia. He asuvat erityisesti Uudellamaalla.
Helsingissä vieraskielisten määrä oli vuoden 2023 lopussa 131.878 henkilöä, mikä vastaa 19,6 prosenttia koko kaupungin väestöstä. OP Ryhmän Taloustutkimus teetti kyselyn vieraskielisillä liittyen heidän asuinpaikkahaaveisiinsa. Vastaajista 50 prosenttia kertoo muuttaneensa Suomeen joko oman tai puolison työn tai opiskelun tai työnhaun perässä.
– Helsinki on Suomen vieraskielisten suosikkikaupunki, jossa haluaisi asua peräti 34 prosenttia vieraskielisistä. Muutkin vieraskielisten toiveasuinpaikat ovat suuria kaupunkeja. Vieraskielisistä useimmat haluaisivat asua nimenomaan esikaupunkialueella, mikä voi jatkossa lisätä myös Uudenmaan kehyskuntien vetovoimaa, OP Uusimaan henkilöasiakasrahoituksesta vastaava liiketoimintajohtaja Riikka Kangas sanoo.
Vieraskielisten asuinpaikkahaaveet:
1. Helsinki 34 %
2. Espoo 16 %
3. Tampere 8 %
4. Turku 6 %
5. Vantaa 5 %