Pelastajat ja palomiehet toimivat vaativissa hätätilanteissa. Tehtävät vaativat heiltä fyysisiä, henkisiä ja sosiaalisia ominaisuuksia esimerkiksi ihmishenkiä pelastaessaan. Helsingin Jätkäsaaressa sijaitseva Helsingin Pelastuskoulu hakee nyt kahdelle alkavalle kurssille opiskelijoita molemmilla Suomessa käytettävillä kielillä.
Opinnot alkavat ensi vuonna elokuussa ja kestävät 1,5-vuotta päättyen joulukuussa 2026. Pelastajatutkinto antaa kelpoisuuden toimia valtakunnallisesti pelastuslaitosten miehistötason tehtävissä pelastajana tai palomiehenä, sekä ensihoitopalvelun yksiköissä voimassa olevan asetuksen ensihoitopalvelusta mukaisesti.
Testit alkavat fyysisillä testeillä tammi-helmikuussa. Pelastusalan työntekijöillä on oltava hyvä näkö ja kuulo. Riittävä fyysinen terveys ja henkinen vakaus sekä kyky toimia paineen alla ovat välttämättömyyksiä. Viime vuosina Suomessa on ajauduttu tilanteeseen, jossa palomiesten määrä on huolestuttavassa laskussa ja ongelmaan on ryhdytty etsimään ratkaisuja.