Suomalainen musiikkihistoria tuntee vain yhden tarinan, jossa todellinen huuma levisi kulovalkean tavoin läpi koko maan. 1980-luvulla Dingo-yhtye nousi nopeasti niin valtaisaan suosioon, ettei mikään toinen yhtye ole kyennyt samaan ja tuskin kykenee jatkossakaan. Joulupäivänä Dingo-yhtyeen tarina saapuu valkokankaille, kun Levoton tuhkimo -elokuva saa ensi-iltansa.
Stara kävi katsomassa elokuvan ennakkoon ja tapasi Dingo-yhtyeen keulahahmo Pertti Nipa Neumannin, joka oli yllättynyt elokuvan todenmukaisuudesta ja paljasti samalla keitä artisteja hän itse lapsena ja nuorena oli fanittanut.
– Löysin popin ja rockin 1960-1970 -lukujen taitteessa. Se tuli kylläkin englantilaisessa muodossa, kun tulivat The Sweet, Marc Bolan ja T. Rex ja tämän tyyppiset jutut. Ja sitten alkoivat tulla tietenkin myös kotimaisetkin siihen kenttään, mutta olen fanittanut on ollut julisteita seinillä. Muiden kuin omiani tietenkin. Ei se ole mitenkään outoa hommaa ollut, Neumann kertoi.
Dingo-yhtyeen keulahahmoa Levoton Tuhkimo -elokuvassa esittää Saku Taittonen. Elokuva saa ensi-iltansa Suomessa 25. joulukuuta, mutta se sai ensiesityksensä Pohjois-Euroopan suurimmilla elokuvafestivaaleilla Tallinnassa jo perjantaina 22. marraskuuta. Elokuvan soundtrackin vinyylipainos julkaistiin 29. marraskuuta. Elokuvalle on solmittu myös levityssopimus Virossa, jossa se saa ensi-iltansa 3. tammikuuta.