Verkkokeskusteluissa on useita puutteita etenkin ihmisten käytöstavoissa ja äkkipikaisuudessa. Jos sanojaan ei harkitse, voi sortua loukkaamaan muita. Ihmisten tulisi kirjoittaa ventovieraille netissä samalla tyylillä kuin puhuisivat kasvokkain, mutta valitettavan harva omaksuu tämän kultaisen käytöksen säännön.
Yksi kaikista eniten keskusteluryhmissä raivostuttavin asia on kommentointi, jossa puututaan toisen kommentin sisältöön tai muotoon sen sijaan, että keskusteltaisiin itse aiheesta. Tämä on näkyvä ilmiö etenkin Facebook-ryhmissä. Kerron esimerkin.
Seurasin mielenkiinnolla ryhmää, jonka ideana oli antaa säästämisvinkkejä ihmisille. Viime päivinä ryhmään on hiipinyt tapa, jossa vinkkejään antaneen ihmisen valintoja arvostellaan enemmän kuin pureudutaan itse vinkkiin. Esimerkiksi yksi käyttäjän kertoi oman vinkkinsä, miten lihan ostamisessa voi säästää pitkän pennin.
Jo sieltä hyökkäsi sen toista kymmentä naista kertomaan, miten vaarallista on ostaa pelkästään lihaa. Keskustelun aloittaja ei avannut paljon syö kasviksia, mitä hän nauttii aamiaiseksi tai onko hänellä vessassaan kuinka kallista wc-paperia. Tätä arvosteltiin kovasanaisesti, vaikka vinkki koski alun perin pelkästään lihaostoksia. Heistä kukaan ei kertonut omaa – saati parempaa – vinkkiä lihaostoksissa säästämiseksi.
Kyse ei ole uudesta ilmiöstä, mutta yleensä näissä tapauksissa muita neuvovat tai arvostelevat henkilöt ovat ihmisiä, jotka haluavat näyttää olevansa muita tietäväisempiä. He korjaavat, opettavat tai kommentoivat toisten mielipiteitä, usein antamatta itse merkittävää lisäarvoa varsinaiselle keskustelulle. Tämä voi johtua tarpeesta tuntea itsensä älykkääksi tai arvostetuksi.
Mitä voi tehdä välttääkseen tällaisia keskustelun aiheen hämärtäjiä? Mikäli moderointi ei puutu asiaan, voi ryhmästä lähteä yksinkertaisesti pois. Ei myöskään kannata ryhtyä korjaamaan toisten korjauksia, koska tästä syntyy lumipalloefekti, sen sijaan kommentin voi yksinkertaisesti ilmiantaa ryhmän ylläpitäjälle. Jos keskustelun palauttaminen itse aiheeseen ei onnistu, voi olla hyödyllistä ottaa taukoa tai rajoittaa omaa osallistumistaan ja jättää arvostelijat väittelemään keskenään. Samalla voi piipahtaa kaupassa ostamassa edullisemmin lihaa.