Supertähtipari Justin Bieber ja Hailey Bieber ovat saaneet tänä vuonna perheenlisäystä. Toukokuussa kerrotun raskausuutisen ja elokuun lopulla syntyneen vauvan jälkeen Hailey Bieber on vähitellen palannut takaisin töidensä pariin ja päivittänyt myös sosiaaliseen mediaan kuulumisiaan.
Hailey Bieber esitteli taannoin omalla Instagram-kanavallaan hänen syntymäpäiväjuhliaan täytettyään 28 vuotta. Nyt nainen esitteli viime päivien tapahtumia kattavan kuvasarjan muodossa, jonka ensimmäinen kuva yllätti fanit täysin.
Pariskunta ei ole esitellyt Jack-vauvan kasvoja ja muutenkin he julkaisevat hyvin harvoin kuvia, joissa lapsi näkyy. Nyt kuvasarjan ensimmäisenä kuvana nähtiin kuitenkin ilahduttava otos, jossa koko perhe on lähtenyt syksyiselle kävelyllä niin, että Jack on ollut mukana Hailey Bieberin sylissä kantorepussa.