Oulussa yöllä huudellut aiheutti poliisioperaation – ovikin hajosi

Ohhoh! · Tim Isokivi

Oulun maanantai-ilta sujui rauhallisesti, mutta välikohtauksilta ei täysin vältytty. Oulun poliisilaitos sai yöllä ilmoituksen häiriötä käytöksellään aiheuttaneesta miehestä. Se johti kiinniottoon.

Oulun poliisipartiota saivat vuorokauden vaihtuessa hätäkeskukselta tehtävän. Hätäkeskus oli saanut ilmoituksia miehestä, joka oli huutanut paikallisen kerrostalon edustalla. Huutaja oli alkanut lopulta hajottamaan kerrostalon ulko-oven laseja.

Poliisipartiota tapasivat tuntomerkkeihin sopivan miehen lyhyen matkan päästä tapahtumapaikalta. Miehen toisessa kädessä oli poliisin mukaan ikkunan rikkomisesta syntynyt haava. Poliisi otti miehen kiinni vahingonteosta epäiltynä.

Poliisipartio sai maanantai-iltana myös tehtävän, joka liittyi Kärsämäellä ojaan ajaneeseen autoon. Päihtyneeltä vaikuttavaksi kuvailtu epäilty kuljettaja ei suostunut puhaltamaan alkometriin. Verikokeisiin toimitetun miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja niskoitteluun poliisia vastaan.