Brasilian katukoirat ovat saaneet uuden kansallisen statuksen Etenkin kaamellin väriset, eli vaalean ruskeat vira-lata carameloa -sekarotua edustavat koirat ovat saaneet nyt suuren suosion maassa. Niitä on ennen pidetty vitsauksena.
Netflix työstää parhaillaan Caramelo-nimistä elokuvaa, jossa karamellinvärinen koira on pääosassa. Elokuva symboloi Brasilian ihmisten selviytymistä ja optimismia sekä tietenkin esittelee näitä suloisia koirarotuja. Lisäksi Rio de Janeiron karnevaaleilla vuonna 2025 yksi teemaryhmistä käsittelee eläinten hylkäämistä, ja samanlaiset karamellinväriset koirat ovat sen keskiössä.
Kyseessä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta, kun sekarotuinen ja vaaleanruskea koira saa Brasiliassa ylistystä. Jo 150 vuotta sitten yksi karamellinvärinen koira, Bruto, saavutti sankarin aseman Paraguayn sodassa auttaessaan sotilaita. Nyt ihmiset haluavat niitä omakseen.