Tänään tv:ssä: Maailmalla ylistystä kerännyt kotimainen elokuva

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Televisiossa nähdään tänään torstaina vuonna 2022 ensi-iltansa saanut kotimainen elokuva Tytöt tytöt tytöt. Elokuva keräsi runsaasti kiitosta paitsi Suomessa, myös maailmalla. Se esimerkiksi voitti Sundancen elokuvajuhlien yleisöpalkinnon Yhdysvalloissa.

Tytöt tytöt tytöt kertoo Mimmistä, Rönköstä ja Emmasta, jotka kohtaavat samoissa juhlissa. Seuraa yllättävä tapahtumasarja, joka muuttaa kolmikon elämän täysin. Tyttöjen elämässä alkaa ajanjakso täynnä suuria tunteita, energiaa ja uusia mahdollisuuksia.

Elokuvan on ohjannut Alli Haapasalo, ja käsikirjoituksesta vastaavat Ilona Ahti sekä Daniela Hakulinen. Elokuva pääsi mukaan Sundancen kansainvälisten fiktioelokuvien kilpailusarjaan historian ensimmäisenä suomalaistuotantona. Lukuisilla elokuvafestivaaleilla eri puolilla maailma esitetty elokuva valittiin elokuva-arvosteluihin erikoistuneen Rotten Tomatoes -sivuston vuoden 2022 parhaiden elokuvien listalle.

Tytöt tytöt tytöt esitetään torstaina 19. joulukuuta kello 22 Yle Teemalla. Toinen esitys on luvassa keskiviikkona 25. joulukuuta kello 21.05 Yle TV2 -kanavalla. Elokuva on katsottavissa myös Areenassa.