Vuosikymmeniksi vankeuteen tuomittu 70’s Show -tähti valittaa: ”Oikeudenkäynti oli virheellinen”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

On olemassa sanonta, jonka mukaan ei kannata tehdä jekkua, jos ei kestä kakkua. Tällä tarkoitetaan sitä, että ihmisen on kannettava vastuu omista hölmöilyistään ja siitä seuraavista toimenpiteistä. Nyt 30 vuodeksi vankeuteen määrätty 70’s Show -sarjan tähti Danny Masterson aikoo valittaa tuomiostaan.

Näyttelijä Danny Masterson tuomittiin vankeuteen kahdesta raiskauksesta vuonna 2023. Näyttelijän asianjaja Cliff Gardner on jättänyt virallisen valituksen ja väittää, että oikeudenkäynnissä tehtiin useita virheitä. Nämä virheet vaaransivat hänen mukaansa oikeudenmukaisen käsittelyn ja heikensivät puolustuksen mahdollisuuksia.

Masterson tuomittiin kahdesta raiskauksesta, jotka tapahtuivat vuonna 2003. Kyseessä oli toinen oikeudenkäynti. Ensimmäisessä oikeudenkäynnissä valamiehistö ei päässyt yksimielisyyteen kolmesta häntä vastaan nostetusta syytteestä. Lopulta hänet todettiin syylliseksi kahdesta tapauksesta. Tuomion jälkeen Mastersonin puoliso, näyttelijä Bijou Phillips, jätti avioerohakemuksen. Parilla on yksi 10-vuotias tytär, jonka huoltajuuden Phillips sai oikeuden päätöksellä.