Pöytyän liikenteessä todistettiin erikoista tilannetta heti uudenvuodenpäivän aamuna. Valtatie 9:lle kehkeytyi aamuseitsemällä ruuhka keskelle tietä poikittain jätetyn auton vuoksi. Asiasta kertoi Lounais-Suomen poliisi tiedotteessaan.
Hälytyksen saanut poliisi löysi keskeltä valtatietä poikittain lukitun auton, jota ympäröi päihtynyt seurue. Lukitun auton sisällä oli myös kissa, joka ihmetteli tilannetta sivuikkunan takaa. Paikalta tavatut henkilöt kertoivat auton kuljettajan loikkineen metsään.
– Tällainen tarina on rattijuopumuksia selviteltäessä kuultu lukemattomia kertoja, mutta tällä kertaa tarinan epäillään olevan totta, poliisin tiedotteessa kerrotaan.
Paikalle hälytettiin poliisikoira. Pian metsään harpponut kuljettaja kuitenkin ilmestyi omatoimisesti paikalle lepikosta. Hänellä oli taskussaan autoon sopivat avaimet ja puolen litran pullo viinaa.
– Vaikka kuljettaja esittikin vaihtoehtoisia selityksiä tapahtumille, osoitti alkometri yli kahden promillen päihtymyksen olevan metsäretken todennäköisin syy, poliisi kertoo.
Poliisi otti kuljettajan kiinni törkeästä rattijuopumuksesta epäiltynä. Muut paikalta tavatut henkilöt ja kissa kuljetettiin poliisin mukaan kotinsa lämpöön lumiselta ja pimeältä maantieltä.