Luontoon.fi-palvelu uudistui – kokoaa yhteen Suomen retkikohteet

Matkailu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kaikki Suomen retkikohteet löytyvät jatkossa samasta verkkopalvelusta. Joulukuussa uudistettu Luontoon.fi kokoaa nykyään samaan paikkaan kaikki Suomen ulkoilukohteet ja reitit. Ulkoilu- ja retkeilyreittejä löytyy palvelusta yhteensä noin 3 000.

Palvelusta löytyy retkeilyreittien lisäksi tuhansia reittejä muun muassa pyöräilyyn, melontaan ja hiihtämiseen. Mukana ovat valtion, kuntien ja yhdistysten ylläpitämät retkeilypalvelut. Tiedot tulevat Metsähallituksen paikkatietojärjestelmästä ja valtakunnallisesta liikunnan paikkatietojärjestelmästä Lippaasta.

– Käyttäjä löytää kiinnostavat reitit sillä perusteella, miten itse haluaa luonnossa liikkua: patikoiden, pyöräillen, meloen vai esimerkiksi kalastaen. Kaikki retkikohteet ovat helposti hahmotettavissa kartalla. Palvelusta löytyy myös ajankohtaista tietoa retkeilyreiteiltä, samoin kuin nostoja joidenkin retkeilyreittien lähellä olevista palveluista, kertoo tiedotteessa palveluomistaja Joel Heino Metsähallituksen Luontopalveluista.

Luontoon.fi-palvelu on ollut suosittu retkeilijöiden ja muiden luonnossa liikkuvien keskuudessa yli 20 vuoden ajan. Sivustolla on vuosittain noin miljoona käyttäjää.