Teinityttö katosi 52 vuotta sitten – poliisi löysi nyt elävänä ja hyvinvoivana

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yli 50 vuotta vanha mysteeri on ratkennut Iso-Britanniassa. Vuonna 1972 kadonnut Sheila Fox löytyi yllättäen elossa ja hyvinvoivana. Kadonnut löytyi sen jälkeen, kun poliisi julkaisi hänestä vanhan valokuvan sosiaalisessa mediassa. Sheila Fox katosi Conventryssä ollessaan 16-vuotias.

Hän asui tuolloin vanhempiensa kanssa. Poliisi epäili, että Fox olisi ollut suhteessa miehen kanssa ja muuttanut pois alueelta. West Midlandsin poliisi jakoi joulukuun lopussa uuden tiedotteen, jossa kaivattiin vihjeitä 52 vuotta kestäneen mysteerin ratkaisemiseksi. Mukana oli rakeinen ja mustavalkoinen valokuva Foxista.

Vain tunteja sen julkaisusta poliisi sai yhteydenottoja henkilöiltä, joilla oli tarjota uutta tietoa tapaukseen liittyen. Poliisi vahvisti keskiviikkona Foxin löytyneen. Nykyään 68-vuotias Fox asuu toisella puolella Englantia. Poliisin tiedotteessa ei kerrottu, mitä Fox oli tehnyt kaikki nämä vuodet, ja kuinka hän oli onnistunut välttymään löydetyksi tulemiselta.