Tiedepuisto Heurekassa kävi 340 000 vierasta viime vuonna

Matkailu · Terhi Piiroinen

Museokortti on innostanut uusia ihmisryhmiä vierailemaan erilaisissa elämyspuistoissa, joista tunnetuin lienee Heureka. Viime vuonna Heurekassa kävi yli neljännesmiljoona ihmistä, yhteensä 340.000 museovierasta.

– Heurekan kävijäluvut ovat olleet keskimääräistä huomattavasti korkeampia jo yli kaksi vuotta peräkkäin. Tiedekeskuksen tarjonnan lisäksi myös Museokortin suosion kasvu on tukenut Heurekan kävijämääräkehitystä. Heurekan kävijöistä noin 20 prosenttia tulee tiedekeskusvierailulle Museokortilla, tiedepuistosta kerrotaan.

Menneen vuoden vetonauloja ovat olleet Leikin voima – ja Matkalla avaruudessa -näyttelyt, jotka ovat houkutelleet erityisen paljon lapsiperheitä tiedekeskukseen. Helmikuussa Heurekassa pääsee katselemaan jääkauden jättiläisiä.