Suomen poliisi aloitti syksyllä 2024 esitutkinnan törkeästä veropetoksesta. Miljoonilla euroilla veroja vältellyt epäilty katosi Suomesta, mutta jätti jälkeensä omaisuutta miljoonien eurojen edestä. Asiasta kertoi Helsingin poliisilaitos tiedotteessaan.
– Poliisi teki Espoossa kotietsinnän, jossa sivullisen henkilön hallusta löytyi noin 20 kappaletta arvokkaita rannekelloja. Kalleimpien kellojen hankintahinnat olivat olleet yli 400 000 euroa kappaleelta. Suurin osa kelloista on Rolex-merkkisiä, rikostarkastaja Harri Saaristola kertoo.
Kellojen yhteenlaskettu arvo on yli 2,6 miljoonaa euroa. Osa kelloista oli ostettu Suomesta ja osa Yhdysvalloista. Epäilty oli tuonut Suomeen Yhdysvalloista pääasiassa Rolex-rannekelloja.
– Kelloja esiteltiin epäillyn Youtube-lähetyksissä, joissa epäilty myös markkinoi itse tehtyjä virtuaalivaluuttoja. Ilmeisesti hän pyrki kellojen esittelemisellä luomaan ympärilleen varakkuuden vaikutelman. Tavoitteena oli mahdollisesti vakuuttaa sijoittajat siitä, että hekin voivat vaurastua, Saaristola kertoo.
Käräjäoikeus vangitsi Richard Heart -nimellä Youtube-sisältöä tehneen yhdysvaltalaisen kryptomiljonäärin syyskuussa poissaolevana epäiltynä törkeästä veropetoksesta. Viranomaiset löysivät esitutkinnan aikana kellojen lisäksi muuta rikoshyötyä.