Astronautti kuvasi huikeat revontulet avaruudesta – oletko koskaan nähnyt vastaavaa?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Revontulet ovat upea näky niin maan päältä kuin maan ulkopuoleltakin nähtynä. Tämän on todistanut Nasan astronautti Donald Pettit, joka työslentelee parhaillaan Kansainvälisellä avaruusasemalla. Hän on aika ajoin kuvannut revontulia avaruudesta käsin.

Pettit julkaisi tuoreimman revontulivideonsa X-palvelussa maanantaina 5. tammikuuta. Videolla päästään ihastelemaan isokokoisia revontulia, jotka hohtavat vihreinä öisen kaupungin valojen yläpuolella. Pettitin näkökulmasta ne ovat tietenkin alapuolella.

Pettit ei kertonut, missä päin maailmaa revontulet loistivat kuvaushetkellä. Astronautti matkusti Kansainväliselle avaruusasemalle syyskuussa Sojuz-avaruusaluksen kyydissä. Hän on tullut tunnetuksi sosiaalisessa mediassa jakamistaan avaruusaiheisista kuvista ja videoista.