Sveitsiä taannoin kurittaneella lumimyrskyllä oli yllättäviä seurauksia. Gossaussa sijaitsevan Walterin eläintarhan kultapandat pääsivät karkaamaan aitauksestaan lumisateen seurauksena. Eläintarha julkaisi myöhemmin videon, jossa henkilökunta etsii karkulaista läheisestä metsästä.
Runsas lumisade oli katkonut eläinten aitauksen oksia, minkä seurauksena Li ja Yen -nimisen kultapandat olivat päässeet kiipeämään pakoon. Li ei ollut ehtinyt kauas. Henkilökunta löysi sen syömästä oksia vikunjakameleiden kanssa.
Yen osoittautui seikkailunhaluisemmaksi tapaukseksi. Henkilökunta seurasi kultapandan jälkiä läheiseen metsään. Myös Yen löytyi kuitenkin lopulta hyvänkuntoisena.
– Eläintenhoitajat onnistuivat lyhyen pikajuoksun jälkeen saamaan Yenin kiinni verkon avulla ja toivat kultapandan takaisin eläintarhaan, Walter Zoon somejulkaisussa kerrottiin.