Floridassa työskentelevä poliisi ajoi kolarin partioautolla. Aisaa selvittäessä ilmeni, että hän oli katsellut pornoa puhelimeltaan ennen törmäystä. Nuori, 28-vuotias poliisi nimeltään Tristan Macomber, yritti antaa kasan päteviä selityksiä ennen kuin myönsi totuuden.
Kolarointi tapahtui Lake Countyn risteyksessä keskellä päivää. Asiasta aloitettiin sisäinen tarkastus, mutta Macomber päätti erota tehtävistään kesken tutkinnan. Sitä ennen hän väitti olleensa puhelimessa toisen poliisin kanssa kolarihetkellä. Sitten hän väitti, että poliisiautossa oli mekaanisia ongelmia. Lopulta hän väitti, että oli vaihtanut tekstiviestejä muiden poliisien kanssa.
Tutkijat tarkastelivat kojelautakameran ja vartalokameran materiaalit. Nämä olivat ristiriidassa selitysten kanssa. Lisäksi hän sepitti edessä olevaan autoon törmättyään, että poliisiauton jarrut olivat menneet jumiin. Lopulta poliisi myönsi pornon katselun. Mies joutuu nyt korvaamaan sekä poliisiautolle että siviilin ajoneuvolle aiheutuneet vahingot, The Smoking Gun uutisoi.