Lippuluukulla jättimenestykseksi nousseen Deadpool & Wolverinen ohjaaja kääntää seuraavaksi katseensa tähtiin. Shawn Levy ohjaa Star Wars -elokuvan, jota hän on kehitellyt vuodesta 2022 lähtien. Päärooliin halutaan yksi tämän hetken suurimmista miestähdistä.
Näyttelijöä Ryan Gosling käy Variety-lehden mukaan parhaillaan neuvotteluja Levyn Star Wars -elokuvan pääroolista. Goslingin mukanaolo saattaisi nopeuttaa projektin tuotannon etenemistä. Näyttelijä on nähty viime vuosina valkokankaalla muun muassa Barbie-elokuvassa.
Levyn Star Wars -projekti on oma itsenäinen elokuvansa, eikä se siis ole suoraa jatkoa sarjan aikaisemmille elokuville. Elokuvan käsikirjoittaa Jonathan Tropper. Tarkempia yksityiskohtia projektista ei ole paljastettu.
Suunnitteilla on tällä hetkellä useampikin Star Wars -elokuva. Niistä vain yhdellä on kuitenkin vahvistettu ensi-iltapäivä. Kyseessä in The Mandalorian & Grogu, joka saapuu elokuvateattereihin toukokuussa 2026.