Takavuosina Suomen suosituimpiin mallikaunottariin lukeutunut Janina Frostell, nykyinen Janina Fry, jätti muistijäljen merkittävään osaan suomalaisista. Hän laajensi uraansa myös levyttäväksi artistiksi, jonka tunnetuin hitti on yhä edelleen klubeilla ajoittain remixinä soiva I’ll Save My Tears. Nyt hän on kertonut kuulumisiaan sosiaalisessa mediassa.
– Ihanaa perjantaita sinne! Piristin harmaan päivän punaisella kaulaliinalla (värit tekee ihmeitä) ja yhtäkkiä iltapäivällä aurinko teki
come backin. On valolla vaan niin suuri vaikutus mieleen, Janina Frostell kirjoittaa.
Viime vuosina Janina Fry ei ole juurikaan paistatellut julkisuudessa, vaan hän on keskittynyt lähinnä perhe-elämäänsä. Sosiaalisen median ulkopuolella julkkiskaunotar ei siis enää kovin usein poseeraa medioissa, mutta taannoin hän osallistui kuitenkin Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan ja palautti varmasti monille suomalaisille mieleen hyviä muistoja hänen malliuransa ajoilta.