Poliisi: Moottorikelkkailijat hurjastelivat vahvassa humalassa Lapissa

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Lapin poliisi kertoo tavanneensa partiointialueellaan viikonloppuna kaksi humalaista moottorikelkkailijaa viikonlopun aikana. Molempien kelkkailijoiden epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Ensimmäinen tapaus sattui Ivalossa perjantaina 24. tammikuuta.

Poliisipartio pysäytti moottorikelkalla ajaneen henkilön keskellä päivää, ja alkometri näytti 1,28 mg/l, mikä vastaa noin 2,5 promillen humalatilaa. Kuljettaja otettiin kiinni ja häneltä otettiin verikoe alkoholin määrän tarkaksi toteamiseksi. Toinen tapaus sattui Rovaniemellä lauantaina illalla lähempänä puolta yötä. Kelkkailijan matka päättyi onnettomuuteen, kun moottorikelkan suksi katkesi ja kuljettaja sinkoutui ajoneuvosta.

Kuljettaja loukkaantui ja hänet vietiin sairaalaan hoidettavaksi. Hänen epäillään olleen vahvasti päihtynyt ja syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Rattijuopumus on törkeä, jos veren alkoholipitoisuus ylittää 1,2 promillea tai uloshengitysilman alkoholipitoisuus on vähintään 0,53 mg/l. Törkeästä rattijuopumuksesta voi seurata sakkorangaistus tai enintään kahden vuoden vankeusrangaistus, ja tekijältä voidaan määrätä ajokielto.