Näin Rachel Woods reagoi Marilyn Mansonin syytteiden hylkäämiseen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Los Angelesin piirisyyttäjä Nathan J. Hochman sanoi perjantaina antamassaan lehdistötiedotteessa, että syyttäjä ei nosta syytteitä muusikko Marilyn Mansonia vastaan. Jutun tutkinta kesti neljä vuotta.

Syytteiden hylkäämisen syy oli todisteiden puutteellisuus ja se, että osa rikoksista oli vanhentunut. Marilyn Mansonin epäillyt rikokset nousivat julkisuuteen hänen entisen naisystävänsä Evan Rachel Woodin kertomana.

– Olen kiitollinen lainvalvontaviranomaisten tekemästä työstä ja olen äärettömän ylpeä kaikista teoista selviytyneistä, jotka vaaransivat elämänsä suojellakseen muita puhumalla totuutta, 37-vuotias näyttelijätär kirjoitti lausunnossaan Instagram-tilillään Page Sixin mukaan.

Wood sanoi, että hän ja hänen lakitiiminsä olivat tietoisia rikosten vanhentuneen ja olleen este oikeudenkäynnille. Wood seurusteli Mansonin kanssa vuosina 2007–2010, ja pari oli lyhyen aikaa kihloissa. Eron jälkeen Wood väitti Mansonin pahoinpidelleen häntä sekä aloittaneen naisen groomauksen hyvin varhaisessa vaiheessa, hänen ollessa teini-ikäinen.

Manson kiisti syytökset ja haastoi Woodin kunnianloukkauksesta oikeuteen vuonna 2022. Muusikon mukaan naiset keksivät syytökset saadakseen taloudellista hyötyä. Ainakin yksi syytöksiä esittäneistä naisista on sittemmin myöntänyt valehdelleensa rikoksista. Manson luopui marraskuussa kunnianloukkausjutusta, koska haluaa nyt mennä elämässään eteenpäin ja jättää tämän tapauksen taakseen.