Supertähtenä takavuosina musiikkilistoja valloittanut Rihanna on tunnettu musiikkinsa lisäksi kauneusalan yrittäjänä ja muotivaikuttajana. 36-vuotias nähtiin juuri poseeraamassa näyttävissä punaisissa alusvaatteissa ystävänpäivää silmällä pitäen lanseeratussa Love Your Way -nimisessä Savage X Fenty -kampanjassa.
Nyt Rihanna on pannut niin sanotusti kroppaa likoon ja esitellyt mallistonsa uusia asuja itse. Hän on riisunut kuviin ja poseeraa rohkeissa alusvaatteissa ruusujen keskellä. Ainakin Rihannan fanit näyttävät innostuneen toden teolla tästä poseerauksesta.
Rihanna rakastaa erilaisilla hiustyyleillä leikittelyä, minkä vuoksi tähti nähdäänkin yleensä peruukissa ja hiustenpidennyksissä. Nyt hänen hiuksensa ovat pitkät ja tummanpunaiset, mutta ajoittain hän on esitellyt myös luonnollisia lyhyitä kiharoitaan.