Vuoden vihannes 2025 valittiin – löytyy monien jääkaapista

Ruoka Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kotimaiset Kasvikset ry on antanut vuoden HeVi, eli vuoden hedelmä tai vihannes -tittelin useimpien suomalaisten jääkaapista löytyvälle vihannekselle. Kyseessä on kurkku, jota viljellään Suomessa vuosittain jopa 50 miljoonaa kiloa. Suurin osa suomalaista nimeää sen suosikkivihanneksekseen.

Suomalaiset syövät Kauppapuutarhaliiton vuosittain noin 56 miljoonaa kiloa kasvihuonekurkkua. Avomaakurkkua syödään vuodessa noin 11 miljoonaa kiloa. Keskiverto suomalainen syö siis vuodessa noin 35 kurkkua.

– Suomalainen kurkku on suoranainen kansallisaarre. Viljelymenetelmän mukaan valitut kestävät lajikkeet ja tehokkaat tuotantotavat mahdollistavat maailmanennätyssadot kasvihuoneista. Huippuvuosina satoa päästään Suomessa poimimaan jopa yli 250 kiloa neliömetriltä, kertoo Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Niina Kangas tiedotteessa.

Kurkku alkoi syksyllä 2024 jopa trendaamaan TikTokissa. Tuolloin viraali-ilimöksi nousi kurkkusalaattiresepti, jossa kurkkuun yhdistetään soijakastike, seesamiöljy, sipuli, seesaminsiemenet ja chiliöljy. Kanadalaisen Logan Moffittin alkuperäinen video on kerännyt TikTokissa yli 43 miljoonaa katselukertaa.

Vuoden HeVi julkistetaan vuosittain Puutarhaliitto ry:n ja Kotimaiset kasvikset ry:n toimesta. Alun perin nimike oli Vuoden vihannes, mutta viime vuonna titteli uudistettiin kattamaan myös marjat ja hedelmät.