Suomalaisen rockin ja popin suurnimiin kuuluva Hector on tullut vuosien saatossa tunnetuksi myös radiojuontajana. Nyt Hector, oikealta nimeltään Heikki Harma, on tekemässä paluun radioaalloille. Häntä kuullaan jatkossa Roll FM -kanavalla.
Hector palaa radioon Pop eilen, toissapäivänä -ohjelmansa uusien jaksojen myötä. Ohjelmaa esitetään Roll FM -radiokanavalla osana kanavan 10-vuotisjuhlaa. Luvassa on tiedotteen mukaan kaksituntisia jaksoja helmikuun loppupuolelta alkaen.
Hector on toiminut musiikkitoimittajana jo 1970-luvun taitteesta saakka. Pop eilen, toissapäivänä -ohjelmaa esitettiin alun perin Radio Suomessa vuosina 2009-2014. Ohjelman musiikkitarjonta koostui tuolloin 1960- ja 70-lukujen popista.