Sinéad O’Connorilta jäi jättiomaisuus lapsille – antoi musiikistaan suorasukaisen viestin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Irlantilainen laulaja-lauluntekijä Sinéad O’Connor menehtyi heinäkuussa 2023. Lukuisista hiteistään tunnetun tähden on paljastettu jättäneen lapsilleen suuren omaisuuden. Hän myös kehotti lapsiaan ottamaan hyödyn irti musiikistaan.

O’Connorin omaisuuden arvo oli tähden kuollessa 1,7 miljoonaa puntaa, eli noin 2 miljoonaa euroa. Velkojen, oikeudellisten kulujen ja hautajaiskulujen jälkeen omaisuutta jää arviolta 1,4 miljoonaa puntaa, eli noin 1,7 miljoonaa euroa. The Sun -lehden mukaan omaisuus jaetaan O’Connorin kolmen lapsen kesken.

O’Connor kehotti testamentissa lapsiaan lypsämään musiikistaan irti kaiken mahdollisen. Hän myös antoi lapsilleen vapauden sirotella tuhkansa vapaasti valittavaan paikkaan. Laulaja allekirjoitti testamenttinsa vuonna 2013.

Sinead O’Connor menehtyi 56-vuotiaana kodissaan Lontoossa. O’Connorilla on kolme elossa olevaa lasta, joista nuorin on 18-vuotias ja vanhin 37-vuotias. Laulajan Shane-poika kuoli 17 vuoden iässä vuonna 2022.