Tuoreen tutkimuksen mukaan yli puolet amerikkalaisista kärsii jonkinlaisesta ”pee-xietystä”, eli vessahätään liittyvästä ahdistuksesta. Pissahätästressi syntyy tilanteissa, joissa wc-käynti ei ole helposti mahdollista. Tutkimuksessa haastateltiin 2.000 yhdysvaltalaista, ja 51 prosenttia kertoi kokevansa stressiä vessaan liittyvistä odottamistilanteista.
Yllättävän moni selvitykseen osallistunut myönsi, että pidättää toisinaan tarkoituksella. Peräti 92 prosenttia myönsi pidättävänsä pissaa välttääkseen tärkeiden hetkien missaamisen. Vessakäyntejä viivytetään esimerkiksi konserttien, elokuvien tai urheilutapahtumien aikana.
Tutkimuksen mukaan yksi stressaavimmista tilanteista on wc-käynnin tarve pitkän automatkan tai liikenneruuhkan aikana. Monet vastaajista kertoivat myös strategioivansa, milloin kannattaa käydä wc:ssä ennen isoja tapahtumia. Ainakin kaksi kolmasosaa olisi kiinnostunut ammentamaan vessakäynteihin liittyvää tietoa teknologiasta, joka ennustaisi parhaat hetket käydä wc:ssä esimerkiksi live-tapahtumien aikana. Tutkimuksen tilasi Angel Soft -wc-paperibrändi.