Sisarvaimot-Janelle napakkana Kodylle: ”Et pysty enää kusettamaan minua!”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvalloissa esitetään Sisarvaimot-sarjan uusinta tuotantokautta ja uusimmassa jaksossa Janelle Brown on pannut jauhot suuhun ex-miehelleen Kody Brownille. Entinen pariskunta on sopinut asioista videopuhelun välityksellä. Keskustelussa on ollut muun muassa Coyote Pass -tontti Arizonassa.

Kody Brown ja hänen sisarvaimonsa ostivat tontin vuonna 2018. He eivät koskaan aloittaneet kiinteistölle rakentamista. Nyt Janelle, Meri ja Christine ovat jättäneet Kodyn ja naiset luonnollisesti pelkäävät, että mies syrjäyttää heidän osuutensa mahdollisesta myynnistä. Vaikka Janelle ja Meri eivät ole olleet eron jälkeen tekemisissä, on heidän sovittava raha-asioista.

– Minun täytyy taistella sen puolesta, mikä on minun, Janelle sanoi Merille ja totesi, että ei anna Kodyn huijata naisia enempää.

Meri puolestaan kertoi äskettäin, että Kodyn mielestä hänellä ole oikeutta samaan osaan omaisuudesta, koska heillä on vain yksi yhteinen lapsi. Meri on myöntänyt, että antoi Kodyn kohdella itseään epäoikeudenmukaisesti useiden vuosien ajan heidän avioliitossaan.

– En usko, että Kody saa enää yksin päättää, vihainen Meri nyökkäsi Janellelle.