Kate Mossin pikkusisko rinnat paljaana somessa – sensuuri unohtui?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittiläinen mallikaunotar Lottie Moss tuli alunperin tunnetuksi Kate Mossin pikkusiskona. Lottie seurasi siskopuolensa jalanjälkiä ja allekirjoitti ensimmäisen sopimuksensa Storm Model Management -mallitoimiston kanssa vuonna 2014. Nykyisin hän työskentelee Premier Models -mallitoimiston listoilla.

Nyt näyttävä kaunotar on poseerannut kuvasarjassa, jossa hän kertoo olevan kadonneita kuvatiedostoja. Useissa kuvissa Moss poseeraa rinnat paljaana, mutta kuitenkin sensuroituna somejulkaisua varten. Eräässä kuvassa sensuuri on kuitenkin unohtunut, ja kuvassa näkyvät paljaat rinnat rikkoen mitä todennäköisimmin samalla somepalvelun sääntöjä.

26-vuotias Lottie Moss kertoi taannoin kokeilleensa Ozempicia sen laihduttavan vaikutuksen vuoksi. Ozempic on alunperin suunniteltu hoitamaan diabetespotilaita ja sairaalloisen ylipainoisia ihmisiä. Moss ei pitänytkään Ozempicin käyttämistä hyvänä ideana ja on halunnut antaa varoittavan esimerkin lääkkeen käytön vaaroista ja sivuvaikutuksista. Hän itse nimittäin saanut sairaskohtauksen, koska otti lääkettä liikaa.