Taylor Swift ottaa etäisyyttä Blake Livelystä – ei halunnut itseään oikeuskiistan keskelle

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Taylor Swift on päättänyt ottaa etäisyyttä pitkäaikaisesta ystävästään Blake Livelystä sen jälkeen, kun hän koki tulleensa vedetyksi mukaan näyttelijän ja Justin Baldonin väliseen oikeuskiistaan. Baldoni väittää Livelyn käyttäneen Swiftin läsnäoloa keinona painostaa häntä hyväksymään elokuvan It Ends with Us käsikirjoitusmuutokset.

Justin Baldonin 400 miljoonan dollarin kanteessa väitetään, että Taylor Swiftin saapuminen paikalle palaveriin sai hänet tuntemaan, että hänen oli noudatettava Livelyn vaatimuksia. Lisäksi Lively oli myöhemmin lähettänyt Baldonille viestejä, joissa hän vertasi itseään Game of Thrones -sarjan hahmoon Khaleesiin ja kutsui puolisoaan Ryan Reynoldsia sekä Swiftia lohikäärmeikseen. Tämä sai Swiftin ystäväpiirin kritisoimaan tilannetta ja pitämään Livelyn toimintaa tarpeettomana.

Daily Mail -lehden saamien tietojen mukaan Taylor Swift ei ollut suunnitellut osallistuvansa kyseiseen tapaamiseen, mutta saapui Livelyn kotiin New Yorkissa, kun keskustelu oli yhä käynnissä. Hän koki, että hänelle oli annettu väärää tietoa palaverin kestosta siksi, että hänet haluttiin paikalle kesken tapaamisen.

Lähteiden mukaan Swift on päättänyt kohteliaasti perääntyä tilanteesta, koska ei halua tulla vedetyksi mukaan oikeuskiistaan enempää kuin hän jo on. Hän on tietoinen omasta julkisuuskuvastaan ja harmissaan siitä, että hänen nimensä on edes mainittu kiistassa. Swiftin ystävät pitävät Livelyn toimintaa epäreiluna ja näkevät, että Swiftia kohdeltiin ikään kuin pelinappulana tilanteessa, johon hänellä ei ollut mitään osaa.

Swiftin ja Livelyn ystävyyden viileneminen saattaa yllättää fanit, sillä he ovat olleet läheisiä jo kymmenen vuoden ajan. Swift on aiemmin maininnut Livelyn lapsia lauluissaan, ja he ovat viettäneet yhdessä useita merkittäviä hetkiä. Vielä viime vuonna Swift tuki Livelyä, kun huhut erimielisyyksistä Baldonin kanssa alkoivat levitä. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että poptähti haluaa ottaa etäisyyttä ja suojella omaa mainettaan.