Nainen häiriköi poikaystävänsä exää pieruviesteillä

Ohhoh! Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Walesilainen nainen on saanut tuomion vainottuaan kumppaninsa ex-rakastettua erikoisella tavalla. Rhiannon Evans lähetteli naiselle toistuvasti videoviestejä, joissa hän piereskeli kameralle. Pieruviestien kohteen mitta tuli lopulta täyteen.

Evans lähetti Deborah Prytherchille joulukuussa lukuisia videota, joissa hän asetti kameran kuvaamaan takapuoltaan ja pieraisi ruutua kohti. Prytherch ilmoitti asiasta poliisille, joka puolestaan kehotti Evansia lopettamaan vainoamisen. Evans kuitenkin lähetti videoita jälleen loppiaisena ja uudenvuodenpäviänä.

Evans otettiin lopulta kiinni poliisin toimesta. Hän myönsi tekonsa oikeudessa. Evansin mukaan hän lähetteli pieruvideoita, sillä hän koki Prytherchin kohdelleen poikaystäväänsä huonosti.

Evansin asianajaja selitteli naisen tekoa myös sillä, että tämä oli nauttinut alkoholia kuvatessaan videoita. Lisäksi asianajaja kertoi hänen kärsivän mielenterveysongelmista. Syyttäjä puolestaan katsoi, että Evans lähetti videoita puhtaasti pahantahtoisin aikein.

Daily Post -lehden mukaan Evans määrättiin maksamaan uhrille korvauksia 120 euron edestä ja oikeudenkäyntikuluja 240 euron edestä. Hänet määrättiin myös lähestymiskieltoon. Lisäksi Evansin täytyy osallistua kuntoutukseen ja pidättäytyä alkoholista kahden kuukauden ajan.